Kuva: Joakim Honkasalo / CapitalBoxTällä viikolla tiedotettiin, että Esapekka Lappi palaa tulevaksi kaudeksi rallin MM-sarjaan. Hän ajaa osan kaudesta Hyundain ratissa.Adrien Fourmaux ja Thierry Neuville ovat eteläkorealaisen tallin pääkuskit. Lappi, Dani Sordo ja Hayden Paddon ajavat kolmosautoa.Lappi jätti rallin MM-sarjan kauden 2024 jälkeen. Hänen tuon sesongin jälkeisistä kommenteista sai sellaisen käsityksen, ettei paluuta MM-sarjaan ole.Lapin mieli muuttui kuitenkin, kun Hyundailta tuli yhteydenotto ja hän pureskeli asiaa aikansa. Rallitähti on nyt avannut asiaa Ilta-Sanomille.Rallitähti otti esille Pinja-vaimonsa roolin. Hän teki selväksi, että tukee miehensä ratkaisua.– Pinjalle kuuluu iso kiitos. Hän on kuitenkin se, joka vahtii lapsia, pyörittää perheen arkea ja hoitaa kouluasiat kun en ole paikalla. Pinja oli alusta asti positiivinen ja alkoi heti katsoa, montako kisaa voisin ajaa. Se loi hyvää fiilistä ja antoi luottoa, selvitti Lappi IS:lle.Lapilta kysyttiin IS:n haastattelussa myös taloudellisesta korvauksesta.– Palkka on hyvä, en saa mistään muualta tällaista rahaa. Mutta silti raha on vasta kolmanneksi tärkein prioriteetti paluussani. Sitä ennen tulevat perhe ja oma kilpailemisen halu.LUE MYÖS: TPS kertoi suru-uutisen (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Hyundai Tuoreimmat Uutiset IL: Krista Pärmäkosken toiminta ällistyttää Sami Jauhojärvi läksytti Jasmi Joensuuta suorassa lähetyksessä Max Verstappen kohtasi Lando Norrisin MM-taiston jälkeen – ensimmäiset sanat olivat melkoiset IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Mitä Patrik Laineelle on tapahtunut? Urheilucastissa rajua vihjailua Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Maailmalla ällistellään Suvi Minkkistä – pöydälle rajua faktaa Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Lue myös: Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Ralli 07.12.2025 - 14:41 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Ralli 06.12.2025 - 19:06 Lasse Honkanen Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Ralli 05.12.2025 - 22:41 Lasse Honkanen