Kuva: Taneli Niinimäki / AKKEnni Mälkösen ura kartanlukijana on ollut nousussa viimeisen reilun vuoden aikana. Hän voitti viime kaudella Esapekka Lapin kartturina rallin SM-sarjan. Tänä vuonna hän on Lapin työpari MM-sarjassa Hyundailla ja myös SM-sarjassa.Vielä loppuvuodesta 2024 Mälkönen oli ikävissä otsikoissa. Julkisuudessa pyöriteltiin sitä, että Sami Pajari antoi lähtöpassit Mälköselle. Kaksikko voitti tuolla kaudella WRC2-luokan mestaruuden. Pajari oli kuitenkin ilmoittanut jo ennen kauden päätöstä naiselle, että hän voi etsiä muita töitä.Pajari otti kartturikseen Marko Salmisen. Ilta-Sanomat kertoo nyt, että todellinen syy vaihdokselle oli se, että Pajari halusi kokeneemman kartturin, kun hän siirtyi MM-sarjaan. Pajari itse kommentoi asiaa IS:n jutussa.– Olen oppinut kaikilta karttureiltani todella paljon. Lopulta on kuljettajan vastuulla valita kulloisessakin uran vaiheessa paras mahdollinen ”kokonaispaketti” itselleen. Tuossa kohtaa tein kilpailullisista syistä päätöksen vaihtaa kartturia, Pajari selvitti IS:lle.Pajari halusi myös tehdä selväksi, että hänellä ei ole henkilökohtaisesti ongelmaa Mälkösen kanssa.– Mun mielestä meidän välillä ei ole ikinä ollut mitään suurempaa draamaa. Tervehdimme ja voimme vaihtaa kuulumiset, sanaili Pajari.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Sami Pajari Tuoreimmat Uutiset IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Lue myös: Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Ralli 16.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä Ralli 15.03.2026 - 18:02 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Ralli 14.03.2026 - 17:59 Lasse Honkanen