Kuva: All Over PressSuomalaisten hiihtäjien alkukausi maailmancupissa ei ole ollut toivotunlainen. Yksi onnistujista on ollut Jasmi Joensuu.Ylen studioisäntä Riku Salminen otti kuitenkin esille, että Joensuu ei ole vielä napannut finaalipaikkaa alkukauden sprinttihiihdoissa. Asiantuntija Ville Nousiainen oli paikalla. Hän teki nopeasti karuja muistutuksia Joensuun tilanteesta.– Jasmi Joensuun kohdalla esimerkiksi hiihdot ovat aika samanlaisia kuin viime vuonna, milloin hän voitti sprintticupin. Ei hän silloinkaan haastanut, jos kaikki parhaat sprintterit olivat yhtä aikaa viivalla mukana finaalissa, niin ei hän niitä haastanut palkintopallisijasta. Hän voitti tasaisuudellaan sen sprintticupin, mutta ei sillä, että hänhän olisi ollut selvästi (Jonna) Sundlingia ja (Kristine) Skistadia ja näitä kumppaneita parempi. – Hänen normaalimatkan hiihtonsa ovat tällä hetkellä vakuuttavalla tasolla. Kymmenen joukkoon lähestulkoon koko ajan pystyy hiihtämään, kun hiihtää normaalimatkan. Nyt ei hiihtänyt, mutta viime viikonloppuna hiihti erittäin hyvin vapaata Norjassa, linjasi Nousiainen Ylellä.Joensuu ja kumppanit ovat nyt joulutauolla. Maailmancup jatkuu joulukuun lopussa Tour de Skin merkeissä.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jasmi Joensuu Maastohiihto Ville Nousiainen Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Lue myös: VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Talvilajit 19.03.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen Talvilajit 19.03.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Talvilajit 19.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen