Kuva: All Over PressTherese Johaug jäi niukasti ilman kultamitalia hiihdon MM-kotikisoissa Trondheimissa.Johaug on vakuuttanut lopettavansa hiihtouransa jälleen tähän kauteen. Kisojen loppupuolella spekuloitiin jo, että nainen jatkaisi sittenkin ensi talven olympialaisiin saakka. Johaug ei ole itse sanonut mitään tuollaista. Hän on pitänyt kiinni siitä, että keskittyy jatkossa perhe-elämään.Norjalaislegendan entinen kilpakumppani Aino-Kaisa Saarinen on nyt puhunut aiheesta Ilta-Sanomille. Hän muistutti, että Johaug on edelleen maailman eliittiä, vaikkei MM-kisoissa nähty dominointia.– Ikä ei varmasti ole rasite. Hän näytti tällä kaudella, että osaa harjoitella.– Hän odotti kultaa, ja itsekin ajattelin, että 50 kilometriä olisi ollut hänelle se paras matka. Yllätyin, sillä odotin, että olisi pystynyt pudottamaan muut kyydistä, myönsi Saarinen IS:lle.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aino-Kaisa Saarinen Maastohiihto Therese Johaug Tuoreimmat Uutiset Sonja Leinamo teki toimenpiteen ulkonäköönsä – ”Palautti hehkun” NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Eero Hirvonen poti olympiakrapulaa rakkaassa seurassa Lue myös: Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Yleisurheilu 28.02.2026 - 10:01 Lasse Honkanen Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Yleisurheilu 27.02.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Yleisurheilu 27.02.2026 - 08:30 Lasse Honkanen