Kuva: All Over PressPARIISI. Lassi Etelätalo oli Pariisin olympiakisojen keihäskarsinnassa 12:s. Hän saavutti viimeisen tarjolla olleen finaalipaikan.– Eiks se ole hyvä. Se riittää. Ei siitä sijoitus finaalissa pitäisi huonommaksi mennä. Pääsee altavastaajana, Etelätalo naurahti.Brasilialainen Luiz Mauricio da Silva nousi karsinnan lopussa Etelätalon edelle. Jännitys säilyi loppuun saakka.– Tiesin, että kahden piti mennä ohi. Kun toinen meni, pisti kyllä sydämen hakkaamaan, Etelätalo paljasti.Etelätalo heitti 82,91. Hänen mukaansa paukkuja riittää parempaankin.– Fyysinen vire oli tänään ihan hyvä. Eka heitto ei ollut mikään erikoinen. Se oli sellainen rento laaja veto. Ei ollut vauhtia vielä mitenkään hirveästi. Teknisesti ihan onnistunut. Kuitenkin toiseksi pisin heitto tällä kaudella, hän kommentoi heitostaan.Tulostaso oli karsinnassa todella kova. Se ei ollut Etelätalolle yllätys.– Olympialaisia ennen kaikki on pitänyt harjoitus- ja kilpailutaukoa ja satsannee tähän. Tokiossa oli aika samaa tasoa karsinnassa.Finaalissa Etelätalo odottaa 90 metrin kaaria.– Jos katsotaan karsinnan tulosta, niin helvetin pitkälle pitää heittää. Ei olisi mikään ihme, jos kaikki mitalistit heittäisivät 90 metriä. Se ei yllättäisi karsinnan tulosten perusteella.Haastattelu: Otto PalojärviLUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Keihäänheitto Lassi Etelätalo OlympialaisetTuoreimmat Uutiset Nyt siitä puhutaan jo ääneen – NHL:ssä muhii siirtopommien siirtopommi Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Toyota tiputti shokkiuutisen – Juha Kankkuselta selvä viesti MTV:llä Brutaali totuus Mikko Rantasen NHL-kaupasta on nyt selviämässä Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Jesse Puljujärvi ei lähtenyt vedättämään – myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan IL: Patrik Laineelta jäätävä kommentti suomalaisen kiekkolegendan pojalle UC:ssä ällisteltiin, mitä Kimi Räikkönen toi mukanaan armeijaan Paljastus kulisseista: Esapekka Lapin sanat olivat liikaa – rallisensaatio oli repiä pelihousunsa F1-pesti voidaan unohtaa – Valtteri Bottakselle tyrmäävä viesti Ylelle skandaalinkäryinen väite Kalle Rovanperästä Janni Hussi erosi – IS: Nyt puhui rallimies NHL-legenda Zdeno Chara vaihtoi lajia – järkäle teki älyttömän kovan tempunLue myös: Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Yleisurheilu18.07.2025 - 20:18 Lasse Honkanen Suomen keihästähti myönsi synkän totuuden elämästään Yleisurheilu16.07.2025 - 20:18 Lasse Honkanen Reetta Hurske tukki suut – kisan jälkeen selvät sanat Yleisurheilu16.07.2025 - 20:18 Lasse Honkanen