Kuva: All Over PressValmentaja Jarno Koivunen kertoi talvella, että seiväshyppääjä Wilma Murto ei aio kilpailla hallikaudella.Tuossa vaiheessa puhuttiin vielä, että Murto haluaa kuntouttaa itsensä kuntoon kesää varten. Nainen on nyt puhunut avoimemmin omista terveystiedoistaan.Viime vuosi oli Murrolle loukkaantumisten ja kuntoutusprosessien ja arvokisojen vuoristorataa. Se vei veronsa.– Tosi moni asia meni vähemmän toivotunlaisesti. Fyysistä ja psyykkistä kuormaa oli runsain määrin, enemmän kuin olisi ollut tarvetta. Rutistukselle mitä kevään ja kesän aikana tehtiin tuli hintalappu, Murto selvitti SUL:n tiedotteessa.– Minut on vuodenvaihteessa määrätty psykiatrin toimesta sairauslomalle, ja kun kisakausi lähenee ja ammattilaisten toimesta todetaan, että et ole kykenevä työhön, se tarkoittaa, että hallikausi perutaan siltä istumalta, Murto kertoo.Euroopan mestari teki selväksi, että tavoitteena on kilpailla kesällä ”normaalisti”.– Ihan normaaliharjoittelussa en ole kiinni. Omassa päässäni toiveena ja tavoitteena on kilpailla kesällä jotakuinkin normaalisti. Voi olla, että kilpailukausi alkaa pikkuisen myöhemmin. Ollaan siinä mielessä uuden edessä, että sen ennustaminen, miten asiat etenevät, ei ole välttämättä ihan yksinkertaista, Murto muistuttaa.LUE MYÖS: Kulissipaljastus: Ylen toimittaja ällisteli Suvi Minkkisen käytöstä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Wilma Murto Tuoreimmat Uutiset Suvi Minkkinen ei lähtenyt kaunistelemaan – rehellinen tunnustus väleistä Dorothea Wiereriin Rasmus Ristolainen NHL:n suomalaisseuraan? – Nyt kuiskitaan jättisiirrosta Krista Pärmäkoski latasi kuusi paljonpuhuvaa sanaa – ne tiivistävät kaiken Urheilucast: SM-liigassa muhii jättikauppa – Kärppien tähtihyökkääjä lihoiksi? Kaisa Mäkäräisen perheeseen pienokainen Paljastus: Rallilegenda Sebastien Loeb neuvotteluissa Toyotan kanssa IS:ssä dramaattinen paljastus Kerttu Niskasesta – ”Tämä oli tässä” Viaplayn F1-selostuksessa erikoista vihjailua Mervi Kalliosta Aleksander Barkovin käytös olympiafinaalin aikana ällistyttää Suvi Minkkinen vaihtoi vapaalle – ”Tätä kaivattiin” NHL:n sisäpiiristä raju tieto Mikko Rantasesta Kilpakumppani veti musertavan johtopäätöksen Iivo Niskasesta Max Verstappen teki poskettoman 50 miljoonan euron ostoksen – Valtteri Bottas ei voisi koskaan Leijona-tähden poikkeuksellinen käytös pronssijuhlissa ällistytti Erik Kulstadin suusta tuli brutaali totuus Lue myös: Ella Mikkola säväytti – korkeushyppääjältä älytöntä dominointia Yleisurheilu 21.02.2026 - 09:56 Lasse Honkanen Tätä ei kaivattu – Reetta Hurskeen tilanteesta synkkä tieto Yleisurheilu 20.02.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Rakkautta ilmassa: Wilma Murron kilpasisko hempeili olympiakiekkoilijan kanssa Yleisurheilu 18.02.2026 - 15:53 Lasse Honkanen