Kuva: All Over PressSuomalainen seiväshyppääjä Wilma Murto on kulkenut pitkän tien viime vuosina.Murrolla on ollut vammojen vuoksi urheilullisesti vaikeaa viime vuosina. Taustalla on käynyt myös muutenkin kovan myllerrys.Murto on nyt kirjoittanut aiheesta Instagramissa. Hän palasi vuoden takaisiin tapahtumiin ja peilasi niitä nykyhetkeen.– Vuosi sitten tänään: ”sä et tällä hetkellä ole työkykyinen”. Viime viikolla: ”hienoa nähdä, että sun katseessa on nyt sellasta valoa, mikä sieltä vuosi sitten puuttui”. Vuosi sitten mut määrättiin mielenterveydellisistä syistä sairauslomalle ja nyt tuntuu vähän siltä kuin olisi rakentanut kokonaan uuden elämän.– Vuodessa oon oppinut omista rajoista, identiteetistä, arvoista ja itselle tärkeistä rooleista ja haaveista. Se mitä on tänään, on vaatinut lempeyttä, myötätuntoa itseä kohtaan ja uskallusta ottaa askel sivuun ja antaa myös ajan ja levon tehdä omat taikansa.– Lisäksi on vaadittu tosi paljon työtä. Se työ on ollut varmaan aika näkymätöntä monelle, mutta sen tulokset mä tunnen nahoissani. Tässä hetkessä se näkyy sinä valona katseessa, tekemisen ilona, intona, palona ja toiveikkuutena. Luottamuksena ja uskona itseen, selvitti Murto.Murto halusi päivityksessä tehdä selväksi, että tietä ei ole kuljettu yksin. Hänellä on ollut mahtava tukiverkko. – Kaks asiaa on jäänyt tekemättä ja ne on luovuttaminen ja yksin jääminen. Mun elämässä on ihan käsittämättömiä ihmisiä. Niin turvallisia ja viisaita ja se on kautta aikojen suurin rikkaus. Matka jatkuu niin urheilukentillä kuin oman mielen syövereissä ja se tuntuu just tänään tosi hyvältä.– Karusellissa mielivaltaisesti valikoituja kuvia ja hetkiä vuoden ajalta. On tapahtunut ihan älyttömän paljon asioita. Ja vaikka vuodesta jää osin aika synkkä ja raskaskin jälki, on mukaan mahtunut myös mun elämän onnellisimpia hetkiä ja valtavan hyviä asioita, sanaili SE-nainen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Wilma Murto (@wilmamurto) jakama julkaisuKuva tästä.LUE MYÖS: Kulissipaljastus: Ylen toimittaja ällisteli Suvi Minkkisen käytöstä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Wilma Murto Tuoreimmat Uutiset Urheilucast: SM-liigassa muhii jättikauppa – Kärppien tähtihyökkääjä lihoiksi? Kaisa Mäkäräisen perheeseen pienokainen Paljastus: Rallilegenda Sebastien Loeb neuvotteluissa Toyotan kanssa IS:ssä dramaattinen paljastus Kerttu Niskasesta – ”Tämä oli tässä” Viaplayn F1-selostuksessa erikoista vihjailua Mervi Kalliosta Aleksander Barkovin käytös olympiafinaalin aikana ällistyttää Suvi Minkkinen vaihtoi vapaalle – ”Tätä kaivattiin” NHL:n sisäpiiristä raju tieto Mikko Rantasesta Kilpakumppani veti musertavan johtopäätöksen Iivo Niskasesta Max Verstappen teki poskettoman 50 miljoonan euron ostoksen – Valtteri Bottas ei voisi koskaan Leijona-tähden poikkeuksellinen käytös pronssijuhlissa ällistytti Erik Kulstadin suusta tuli brutaali totuus Ylen toimittajan kysymys oli liikaa – Kerttu Niskasen välitön reaktio kertoo kaiken Esapekka Lappi ällistyi, mitä hänen käteensä lyötiin: ”En halua nähdä tätä” Minja Korhoselta täydellistä dominointia – melkoista tekstiä maalissa Lue myös: Ella Mikkola säväytti – korkeushyppääjältä älytöntä dominointia Yleisurheilu 21.02.2026 - 09:56 Lasse Honkanen Tätä ei kaivattu – Reetta Hurskeen tilanteesta synkkä tieto Yleisurheilu 20.02.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Rakkautta ilmassa: Wilma Murron kilpasisko hempeili olympiakiekkoilijan kanssa Yleisurheilu 18.02.2026 - 15:53 Lasse Honkanen