Kuva: All Over PressTuukka Taposen F3-kausi on tullut päätökseen. ART Grand Prix’n kuski oli lopulta sarjan yhdeksäs.Ferrarin akatemiaan kuuluvalta suomalaiselta odotettiin enemmän. Viaplayn asiantuntija Mika Salo ei peitellyt näkemyksiään, kun hän puhui asiasta Viaplaylla.– Se oli vaikea kieltämättä alusta lähtien. Myöskään tiimi ei ollut ajan tasalla. Tänä vuonna tuli uudet autot. Se oli vähän arvontaa, missä tiimissä ollaan. Ferrari päätti laittaa hänet ART:lle. Mikä sattui minusta sanomaan Fredin (Vasseur, Ferrarin tallipäällikkö) omistuksessa.– Ei kyllä mennyt ihan putkeen. Toinen Ferrari-akatemian kuski (Rafael Camara) voitti sarjan täysin ylivoimaisesti. Mutta eri tiimissä, selvitti Salo.Myös Emma Kimiläinen otti kantaa Taposen kauteen.– Tuukka sanoi, että ei ole vauhtia. Suorilla tulee porukka ohi. Tuukka ei itse voisi tehdä mitään, että saisi kulkea suorilla kovempaa. Muissa tiimeissä on selkeästi löydetty jotain liittyen koneeseen ja kuinka se laulaa. Turhauttavaa varmasti kuskin näkökulmasta se, että teet parhaan mahdollisen suorituksen. Tuossa jää periaatteessa telineisiin, kun porukka menee ohi.LUE MYÖS: Hurja väite: Valtteri Bottaksen F1-pesti uhattuna (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emma Kimiläinen F3 Mika Salo Tuukka Taponen Tuoreimmat Uutiset Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Lue myös: VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Formula 1 04.02.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Formula 1 03.02.2026 - 21:53 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Formula 1 02.02.2026 - 16:27 Lasse Honkanen