Kuva: All Over PressF1-kausi jatkuu vielä pitkään, mutta F3-sesonki on jo saatu pakettiin. Näin on loppunut myös Tuukka Taposen kausi.Taposen alkukausi lupasi hyvää. ART Grand Prix’n kuskin sesonki kääntyi kuitenkin mollivoittoiseksi. Hän oli lopulta yhdeksäs kokonaistilanteessa. Monzan viikonloppu oli pettymys Taposelle. Hän oli sprintin 11:s ja varsinaisen kisan 15:s. Taponen avautui viikonlopusta ja kaudestaan Viaplaylla.– Kyllä alussa oli ihan kaikki pelissä, mitä vaan lähti vehkeistä. Yksinkertaista ei ollut mitään vauhtia suorilla. Oli vaikea pysyä edes muiden perässä. Tuntui, että sain aika hyvin kiinni keskisektorilla, mutta aina kun suora aukesi, varsinkin ilman DRS:ää, niin ei mitään saumaa ollut pysyä perässä. Sitten takaa tulevat tulivat kovempaa. Koitin puolustaa mahdollisimman hyvin ja ottaa kaikki, mitä vehkeistä saa irti.– Alkukausi oli pirun hyvä. Silloin kaikki onnistui tosi hyvin. Olin tosi tyytyväinen siihen tekemiseen. Kesken kautta oli kaikennäköistä tekniikka-ongelmaa. Aina ei osunut aika-ajoissa. Loppukaudesta pari viimeistä viikonloppua on ollut hyvä fiilis ajamisen kanssa, mutta ei ollut minkäännäköistä vauhtia. Se tietysti harmittaa, kun haluaisi taistella kärjessä. Mutta kun ei vain yksinkertaisesti riitä vauhti pysyä siellä, vuodatti Taponen.Taponen laittoi sesonkinsa pakettiin myös Instagramissa. Siellä hän oli diplomaattisempi.– Ei niin kuin olisi haluttu lopettaa kausi, mutta tämä on moottoriurheilua ja joskus menee näinkin. Vuosi ei ollut ollenkaan helppo, mutta teimme kovasti töitä läpi kauden ja jokainen antoi parhaansa. Saatiin pari palkintopallisijaa ja yhdeksäs sija sarjassa, joten haluan antaa suuret kiitokset kaikille, jotka olivat mukana tässä. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Tuukka Taponen (@tuukka.taponen) jakama julkaisuLUE MYÖS: Hurja väite: Valtteri Bottaksen F1-pesti uhattuna (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp F3 Tuukka Taponen Tuoreimmat Uutiset Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Lue myös: VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Formula 1 04.02.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Formula 1 03.02.2026 - 21:53 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Formula 1 02.02.2026 - 16:27 Lasse Honkanen