Kuva: All Over PressCarolina Hurricanesin toiminta NHL:n siirtomarkkinoilla ei ole tyydyttänyt kaikkia kiekkofaneja. Seura ei monien mielestä ole ollut riittävän aktiivinen tekemään peliliikkeitä.Ahon tilannetta on käsitelty myös Atleetin Lepakkovuoro-ohjelmassa. Toinen juontaja Arttu Wiskari ilmoitti uskovansa, että Aho jatkaa Canesissa hyvin mielin vielä pitkään. – Luulen, että jaksaa (katsella Hurricanesin toimintaa) ehdottomasti ja tekee jatkoon Carolinaan. Luulen, että Aho nauttii myöskin semmosesta statuksesta Carolinassa, jota se ei välttämättä saisi kaikissa muissa joukkueissa, vaikka olisikin ykköshevonen aika monessakin joukkueessa. Osittain Ahon ehdoilla pelaavat myös tätä peliä, arvioi Wiskari.Juontaja Ville Hako oli kuitenkin hieman eri linjoilla. Hän näki, että Aholle voisi olla tarjolla vielä enemmän.– Mutta sitten kun pääsee testaamaan UFA-markkinan (vapaiden pelaajien markkinat), niin siinä tullaan siihen, että luulen, että voi saada kyllä sitten aika paljon enemmän rahaa jostain muualta, aloitti Hako ja jatkoi:– Carolina on nimenomaan tunnettu siitä, että se on aika kitupiikkiorganisaatio ja siellä ei oikein kellekään maksettu mitään. Sitten tavallaan nyt katsoo kaikkea touhua, mitä tuossa on tapahtunut ja miten ei vahvistettu, niin en siis täysin usko, että Aho ei voisi tehdä sinne jatkodiiliä, mutta pidän ihan yhtä todennäköisenä sitä, että vaihtaakin maisemaa ja saa varmasti enemmän rahaa, paalutti Hako.Hakon arvion mukaan Aho vaihtaa vielä maisemaa 60 prosentin todennäköisyydellä. On toki huomioitava, että Ahon sopimus päättyy vasta vuonna 2032.Video tästä tai alta. LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Carolina Hurricanes NHL Sebastian Aho Tuoreimmat Uutiset Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Lue myös: NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Jääkiekko 20.03.2026 - 14:03 Lasse Honkanen Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Jääkiekko 19.03.2026 - 21:52 Lasse Honkanen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Jääkiekko 19.03.2026 - 14:03 Lasse Honkanen