Kuva: All Over PressJukurit aloitti SM-liigakauden upeasti voittamalla HPK:n maalein 7–3. Kaikki ei kuitenkaan ole loistavasti taustalla.Seuran taustayhtiö Jukurit HC Oy järjesti keskiviikkona yhtiökokouksen. Osakkeenomistajat vahvistivat tilinpäätöksen kaudelta 1.5.2023-30.4.2024.Tilikauden liikevaihto oli 4,812 miljoonaa euroa. Tulos taas oli 342 008 euroa tappiollinen.Jukurit HC Oy käynnisti osakeannin kesäkuussa talouden tasapainottamiseksi. Osakeannin vähimmäismerkintämäärän 250 000 euroa tiedotettiin täyttyneen elokuun lopussa.Tiedotteen julkaisun jälkeen yksi merkintään sitoutunut ankkurisijoittaja on ilmottanut vetäytyvänsä osakeannista. Tämän vuoksi merkattujen osakkeiden määrä on alle vähimmäismerkintämäärän ja merkattujen osakkeiden määrä on tällä hetkellä 3152 osaketta, eli 157 600 euroa.– Liigakauden avauksen myötä kiinnostus osakeantiin on selvästi noussut ja keskusteluja mahdollisista merkkauksista käydään koko ajan. Meillä on täysi luotto että annin vähimmäismerkintämäärä saadaan täyteen ja osakeanti toteutuu, toteaa Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Antti Laakso tiedotteessa.LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Antti Laakso Jukurit Liiga SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänteeltä melkoinen viesti Veera-tyttären tulevalle poikaystävälle Senna vai Verstappen? – Mika Häkkinen vastasi suoraan kysymykseen Valioliigan puurtaja löysi uuden uran – miehellä on nyt miljardien eurojen omaisuus Tekeekö F1-talli sittenkin tylyn tempun Valtteri Bottakselle? Poliittinen kannanotto – Kalle Rovanperä avasi suunsa Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Montrealissa hämmästellään: ”Ei helvetissä” Red Bullin F1-kuskivalinta lähestyy – nyt pöydällä on kunnon uutispommi Sebastien Ogier avasi suunsa – Toyotan on palkattava mestarikuski Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Kalle Rovanperä hyppäsi F1-auton rattiin – ymmärsi välittömästi yhden asian Valtteri Bottaksen toiminta lennolla ällistytti Sebastian Ahon rinnalle supertähti? – NHL:n sisäpiiristä mielenkiintoista vihjailua Juha Kankkunen lausui Ylelle selvät sanat Jari-Matti Latvalan touhusta Jari Litmasen kohtelu ällistyttää – Teemu Selänne tiivisti kaiken yhdellä sanalla Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Lue myös: Teemu Selänteeltä melkoinen viesti Veera-tyttären tulevalle poikaystävälle Jääkiekko 24.10.2025 - 22:59 Lasse Honkanen Patrik Laineesta tipahti iso uutinen – Montrealissa hämmästellään: ”Ei helvetissä” Jääkiekko 24.10.2025 - 12:51 Lasse Honkanen Sebastian Ahon rinnalle supertähti? – NHL:n sisäpiiristä mielenkiintoista vihjailua Jääkiekko 23.10.2025 - 17:01 Lasse Honkanen