Kuva: Suoman lentopalloLentopallon Mestaruusliigan miesten hallitseva mestari Hurrikaani-Loimaa on saanut joukkueensa valmiiksi. Viimeiset palaset olivat yleispelaajana ja liberona pelaava 24-vuotias kanadalainen Zachary Holland ja 17-vuotias yleispelaaja Mikko Määttä.Kanadalaisen yleispelaajan meriitit kotimaansa yliopistosarjasta ovat kovat. Kaikkina kolmena yliopistokautena, kun Hollands on ollut joukkueessa, joukkue on päässyt finaaliturnaukseen. Kaudella 2023-2024 mies valittiin All- Canadianin ykköstähdistöön ja 2023 Hollands oli voittamassa Pan American cupia. Tällöin mies oli joukkueensa ykkösliberona. – Aloitin lentopallon 12- vuotiaana ja hyvin pian aloitin harjoittelemaan ja pelaamaan tosissani. Ensin edustin kotikaupunkini joukkuetta ( Victoriaville, Quebec), jonka jälkeen siirryin yliopistosarjaan, mies kertaa.Loimaalle ja Hurrikaaniin Hollands päätyi Daenan Gyimahin suosittelujen ansiosta. Viime kaudella Gyimah teki loimaalaisyleisöön lähtemättömän vaikutuksen, ja ”Kofin” palaute edesauttoi nyt Hollandsia valitsemaan Hurrikaanin.– Kofi kertoi paikkakunnasta, seurasta ja faneista, jonka jälkeen olin valmis tekemään Hurrikaanin kanssa sopimuksen. Tulen syyskuun alussa Loimaalle, kun elokuun lopun maajoukkueturnaukset ovat ohi, puolustusspesialisti arvioi.Määttä saapuu Loimaalle Kuortaneelta. Sopimus on kaksivuotinen.– Hurrikaani tarjosi sopimusta ja hetken Ollin (Kuoksa) kanssa neuvoteltua, oli helppo tehdä päätös. Halusin mahdollisimman hyvään seuraan ja organisaatioon ja koen, että täällä minun on mahdollisuus kehittyä pelaajana parhainten, Määttä paljastaa.Hurrikaani saa tulevaksi kauden myös uuden passarin, kun Matt West palaa seuraan. Keskelle seura on hankkinut japanilaisen Shuniciro Saton ja yleispelaajaosastolle USA:sta Camden Giannin.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hurrikaani-Loimaa Lentopallo Mestaruusliiga Tuoreimmat Uutiset Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen