Kuva: All Over PressSportivo TVSuomen miesten koripallomaajoukkue voitti lauantaina Montenegron 85–65 koripallon EM-kisoissa. Susijengi on nyt voittanut kaikki kolme otteluaan.26 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan tehnyt Lauri Markkanen oli jälleen Suomen suurin sankari. Montenegron NBA-tähti Nikola Vucevic oli pimennossa keräten 7 pistettä ja 12 levypalloa. – Montenegron koripallokulttuurikin kertoo, että kun häviää 25 pisteellä kahdesti, tullaan seuraavaan otteluun todella kovaa. Mihailovicin siirtäminen aloitusviisikkoon oli merkki siitä, että tänään tullaan lujaa. Tiesimme kuitenkin, että kun pelaamme kovaa, omalla intensiteetillämme, meillä on mahdollisuus pitää peli hallinnassamme, kommentoi päävalmentaja Lassi Tuovi Koripalloliiton tiedotteessa.Isoa-Britanniaa vastaan ihastuttanut Miikka Muurinen pelasi nyt vain reilut kolme ja puoli minuuttia tehden kolme pistettä. Muurisen vähäinen peliaika hämmästytti faneja sosiaalisessa mediassa.– En tietenkään tiedä, mistä on kyse, mutta mikä siinä Muurisen peluuttamisessa pelottaa? hämmästeli eräs.Ruudun asiantuntija Shawn Huff esitti oman teoriansa suorassa lähetyksessä.– Jacob Grandison palasi tänään Susijengin kokoonpanoon. Oliko se syy, että Miikka Muurisen minuutit jäivät aika vähin? tiedusteli studioisäntä Saku Mäkynen. – Itse asiassa me ollaan puhuttu tästä rotaatiosta tavallaan, että kuka jää siitä pois ja miten tehdään. Mun mielestä sitä on nyt selkiinnetty silleen, että ihan selvästi puoliaikaa kohden pelaa noin kymmenen kaveria. Ehkä yksitoista, jos on virhevaikeuksia, avasi Huff.– Miikka Muurinen otti sen ensimmäisen vaihdon. Ehkä valmennus ei tykännyt siitä, miten se meni. Sen jälkeen otti Grandisonin ja jätti Muurisen pois siitä line-upista (pelaavasta kokoonpanosta). Se jotenkin selkiinnytti sitä rotaatiota, ainakin mun mielestä, tosi paljon. Mun mielestä se peli näytti selkeältä ja pelaajat ei ehkä epäröinyt niin paljon, mitä oli noissa aikaisemmissa otteluissa.LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo koripallon EM-kisat Miikka Muurinen Montenegro Susijengi Tuoreimmat Uutiset Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen