Kuva: All Over PressMonte Carlon MM-ralli oli pettymys suomalaisittain. Varsin keskinkertaisesti lähes koko viikonlopun ajanut Sami Pajari keskeytti sunnuntaina ulosajon vuoksi. Toyotan toinen suomalaiskuski Kalle Rovanperä oli neljäs, muttei pystynyt missään vaiheessa erottumaan muista.Dirtfish-sivusto on nyt antanut arvionsa Monte Carloon liittyen. Pajari jäi listauksessa sijalle kymmenen, kun taas Rovanperä oli vasta kuudes. Rallin voittanut Sebastien Ogier oli odotetusti listauksen ykkönen. Pajari aloitti ensimmäisen täysimittaisen kautensa Rally1-autolla. Dirtfish odotti silti enemmän. ”Pettymys”, kirjoitti sivusto.– Vauhti ei ollut missään vaiheessa erityisen innostavaa (ennen ulosajoakaan). Asiat paranevat Ruotsissa (MM-rallissa).Rovanperä oli puolestaan totutun itsekriittinen, kun hän puhui omasta menostaan. Sitä kuultiin myös Montessa. Arvio ei ollut silti lempeä.– Hidas. Kalle Rovanperän sanat, eivät meidän. Se ei ole adjektiivi, joka tavallisesti liitetään suomalaiseen, mutta sellainen hän tunsi olevansa Monte Carlossa. Tämä on erikoista, mutta on vaikea olla eri mieltä. Tämä oli kaukana Rovanperän parhaasta, kun hänellä oli vaikeuksia sopeuttaa ajotyyliään Hankookin uusiin renkaisiin. Hän näytti ylipäätään olevan hieman hukassa, arvioi Dirtfish.LUE MYÖS: Sami Pajari ällistyi siitä, mitä hän näki tallikaveriensa tekevän lounastauolla Keniassa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Monte Carlon MM-ralli Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Lue myös: Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Ralli 16.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä Ralli 15.03.2026 - 18:02 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Ralli 14.03.2026 - 17:59 Lasse Honkanen