Kuva: All Over PressRallin MM-sarjan kausi päättyy ensi viikolla ajettavaan Japanin ralliin.Hyundain Ott Tänak ja Thierry Neuville taistelevat kuljettajien maailmanmestaruudesta. Hyundai on puolestaan valmistajien MM-sarjassa 15 pistettä Toyotan edellä. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on kommentoinut tilannetta Dirtfish-sivustolle.– Ei tehtävä ole helpoin, mutta olemme edelleen mukana taistossa. Meidän on ehkä otettava kaksoisvoitto (lauantaina). Sitten pitää onnistua myös sunnuntaina ja Power Stagella. Ei näytä helpolta, mutta onnistuimme siinä Chilessä.Latvala pelasi myös psykologista peliä. Hän heitti painetta Hyundain suuntaan.– Kun mennään Japaniin, niin Hyundailla on painetta, koska heidän kuskinsa taistelevat MM-tittelistä. Paineet ovat hassu juttu vaikutuksiltaan. Ajaminen on hieman erilaista. Se saattaa avata oven meille, sillä Thierryllä on mahdollisuus ensimmäiseen mestaruuteensa, joten hän ei halua välttämättä hyökätä koko ajan. Se voi avata meille mahdollisuuksia valmistajien MM-taiston suhteen.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hyundai Jari-Matti Latvala Toyota Tuoreimmat Uutiset Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Lue myös: Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Ralli 08.04.2026 - 08:18 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Ralli 07.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen Ralli 06.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen