Kuva: All Over Press Sportivo TVHiihtäjä Johanna Matintalo astui hiljattain esiin sosiaalisessa mediassa, kun hän kertoi uudesta yhteistyöstään.Kyse on OP Pohjolan ja MIELI ry:n kanssa tehdystä yhteistyöstä. Matintalo avautui videolla omista hankaluuksistaan. – Kausi 2024–2025 oli minulle haastava. Minulla ennen juuri kauden alkua tuli aika paha pohjevamma. Kyllä minä itse tunsin, että kaikki ei ole okei. Ja sitten myöhemmin kauden aikana siitä paljastui aika paha jännerepeämä. Se oli aika kova paikka, kun oltiin ihan keskellä kuuminta kisakautta. Sitten minulle ortopedi sanoi tutkimusten jälkeen, että hän ei kahdeksaan viikkoon minulle suosittelisi ollenkaan hiihtämistä. – Hetkellisesti vähän siinä romahdin, että meneekö minulla kauden päätavoite ihan sivu suun, kun olen sivussa vamman vuoksi. Jouduttiin ottamaan kuntoutuksessa aika paljon riskejä. Pari viikkoa niiden MM-hiihtojen jälkeen minulla toiseen pohkeeseen tuli vähän vastaava. Ennen kaikkea henkisesti oli tosi vaikea kasata sitä palapeliä, että miten tästä lähdetään jatkamaan. – Ehkä opetti luottamaan enemmän omaan tunteeseen myös, että osaa sitten pyytää ja hakea vielä vahvemmin apua. Se ehkä herätti minut ja sai itteni vaatimaan itselleni parempaa ja enemmän. Valitsin tämän sanan sinnikäs, koska se kuvaa hyvin minun 24–25-kautta. Päätin, että olen sinnikäs ja en luovuta. Ehkä just tuon kauden jälkeen olen tullut tietoisemmaksi siitä, että jos minä tarvitsen apua, niin uskallan vaatia sitä ja olen sen oman urani pomo kuitenkin. Henkisesti oli tosi vaikeaa, selvitti Matintalo. Videolla näkyi siis, että Matintalon käteen oli kirjattu sana ”sinnikäs”. Se aiheutti myös ihmetystä ihmisissä. Matintalo korjasi väärinymmärryksiä Instagramin tarinoissa.– On tullut paljon kyseleitä, että onko tatuointi aito: Ei ole, vakuutti Matintalo. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Johanna Matintalo (@johannamatintalo) jakama julkaisu Video tästä.LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Johanna Matintalo Lue myös: Hiihdon olympiavoittaja ilmoitti olevansa raskaana Talvilajit 29.08.2026 - 15:58 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräisen toiminta ällistytti – palautevyöry oli melkoinen Talvilajit 28.08.2026 - 13:53 Lasse Honkanen Maajoukkuehiihtäjä kuherteli rakkaansa kanssa – kulta löytyi toisesta hiihtomaasta Talvilajit 27.08.2026 - 13:55 Lasse Honkanen