Kuva: All Over PressIlves tiedotti tällä viikolla tehneensä kolmen vuoden jatkosopimuksen urheilujohtajansa Timo Koskelan kanssa. Asian huomioi myös Urheilucastin Esko Seppänen tuoreessa jaksossaan.– Ilves GM, Timo Tillu Koskela, kolmen vuoden jatkolappu nimenomaan Ilveksen urheilujohtajana. Ja nyt tämä tavallaan antaa selkoa siihen, että minkä takia Tampereen suunnalta vuodettiin tuossa muutamat ovin sitten, sanotaanko kolme-neljä kuukautta sitten jo alkoi kuulumaan tällaista kuiskintaa, että Ilveksessä ollaan harkittu voimakkaasti, että olisiko Kalle Sahlstedt (Lukon urheilupomo) seuraava GM tuossa porukassa. – Eli totta kai tämä oli fiksua vuotamista, tämä oli neuvotteluvippua, ja te voitte jokainen itse pohtia sitä, että kelle tämä oli hyödyllistä vuotaa näitä asioita julkisuuteen. Nimenomaan jääkiekkopiireissä on keskusteltu ihan avoimestikin siitä, että onko Kalle Sahlstedt seuraava Ilveksen tällainen iso GM-haku. Jokainen voi siinä oman kohdassa sitten pohtia, että kenen etu oli vuotaa näitä asioita suhteessa sitten näihin Tillu Koskela -neuvotteluihin.Seppäsen mielestä Ilveksen valinta osoittaa, että seura jatkaa valitsemallaan tiellä. Sillä on myös seurauksensa.– Niillä on tosi tarkka palkkastruktuuri, ne ei todellakaan maksa yli, ne häviää kärpille jokaisen neuvottelun, ne osaa tuoda Tshekeistä, ne osaa tuoda slaavimaista, ne osaa tuoda Euroopasta nuoria nousevia kykyä. Eli nimenomaan Ilveksen koko bisnesrakenne pelaajapoliittisesti tulee näköjään jatkossakin olemaan sitä, että toivotaan kädet ristissä, että näistä pelaajista tulee NHL-yksilöitä, joka totta kai oikeuttaa sitten myös kasvattirahaan tässä kohdin. Mutta on mielenkiintoinen. Minä tykkään näistä. Minun mielestäni SM-liikkeessä on hyvä tällaista kulissimäiskintää just nyt, just tällä hetkellä menossa. LUE MYÖS: Peluuttiko Venäjä yli-ikäisiä nuorten MM-kisoissa? ”Siellä olet kova äijä, kun kusetat” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esko Seppänen Ilves Lukko SM-liiga Lue myös: Pelaaja tunnusti: HIFK lähellä huippukaappausta Jokereista Jääkiekko 04.11.2026 - 17:59 Lasse Honkanen SM-liigaseuran päävalmentajan temppu oli täyttä myrkkyä Raimo Helmiselle Jääkiekko 04.11.2026 - 11:45 Lasse Honkanen NHL:n markkinoille iso kala, Dallasissa käynnistyi keskustelu Mikko Rantasen kauppaamisesta Jääkiekko 03.11.2026 - 15:55 Lasse Honkanen