Video: Sportivo TV

Maalivahtitilanne on yksi mielenkiintoisista osa-alueista Buffalo Sabresissa. Devon Levin tilanne näyttää vaikealta, ja Ukko-Pekka Luukkonen, Alex Lyon ja Colton Ellis ovat miehen edellä nokkimisjärjestyksessä.

ESPN:n asiantuntija Kevin Weekes on kertonut, että Ottawa Senators on Levin perässä. Hänet haluttaisiin Linus Ullmarkin kakkosmaalivahdiksi Sensiin.

– Olen ollut Devon Levin fani siitä lähtien, kun hän pelasi CCHL:ssä. Se, että hän on viettänyt aikaa AHL:ssä ja saanut NHL-pelejä, on hänelle pitkällä tähtäimellä parempi juttu, näki Weekes.

– Maalivahtina hän on pelannut paljon otteluita, mutta uskon, että parhaimmillaan hänellä ei kokonsa vuoksi ole paljoa virheen varaa, mutta kun hän on parhaimmillaan, hän on lahjakas, hän osaa liikkua, hän on atleettinen. Hän osaa lukea kiekkoa ja pysyy jaloillaan parhaimmillaan todella hyvin, ja se on yksi hänen suurimmista vahvuuksistaan: kyky pysyä kärsivällisenä jaloillaan ja lukea peliä parhaimmillaan, jatkoi Weekes.

Buffalon GM Jarmo Kekäläinen on kommentoinut toistaiseksi varsin diplomaattisesti Levin tilannetta. Hän teki kauden päätöslehdistötilaisuudessa selväksi, että Levillä on potentiaalia tehdä pitkä NHL-ura.

Mielenkiintoisen elementin tilanteeseen tuo se, että Sabres saattaa haluta kaupassa vastineeksi maalivahdin. Siinä tapauksessa kyseeseen tulisi Senatorsin Leevi Meriläinen.

Meriläisestä on tulossa rajoitettu vapaa agentti kesällä. 23-vuotiaan veskarin viime kausi NHL:ssä oli vaikea. Hän pelasi 20 ottelua torjuntaprosentilla 86,0.