Kuva: All Over PressSM-liigan Kärpät on tehnyt kovaa jälkeä siirtomarkkinoilla. Yksi nimekkäistä hankinnoista on kahden vuoden sopimuksen tehnyt Aku Räty.Räty pelasi hyvän kauden AHL:ssä. Hän päätti kuitenkin palata takaisin juuri Kärppiin. Hyökkääjältä on kysytty Liigan verkkosivuilta, miksi hän halusi takaisin Ouluun, vaikka kiinnostusta oli varmasti myös ulkomailla.– Haluan päästä pelaamaan isoon rooliin. Ajattelin, että nyt on tärkeää kehittyä ja saada itseluottamusta. Jos pelaan hyvin, sitä peliaikaa varmasti irtoaa. Ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä tein Ilveksessä 42 pistettä ja voitin koko sarjan plusmiinustilaston. Olen kehittynyt sen jälkeenkin paljon, selvitti Räty ja kertoi pitävänsä Kärppien nippua kovana.– On hyvä fiilis kaiken kaikkiaan. Kärpät haluaa vähän erinäköisen ryhmän kuin viime vuosina, nuoren ja eteenpäin menevän. Halutaan saada fanit joukkueen taakse. Monella on kahden vuoden sopimuksen, mikä takaa, että voimme kehittyä seuraavaksi vuodeksi. Tavoite on olla saman tyyppinen joukkue kuin Kärpillä oli 2004–07, kun melko nuorilla oman kylän pojilla voitettiin mestaruuksia. Viime kauden KalPa näytti hyvää esimerkkiä, että millaista peli on nykypäivän Liigassa. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aku Räty Kärpät SM-liiga Lue myös: UC: Leijonien MM-tähti halutaan Jokereihin – ”45 tehopaunaa vähintään, mieluiten 50” Jääkiekko 24.05.2026 - 19:45 Lasse Honkanen Lähde: Jarmo Kekäläinen juonii yllättävää peliliikettä – suomalainen NHL-kiekkoilija Buffalo Sabresiin? Jääkiekko 24.05.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Kiekkotähti Petteri Rimpinen julkaisi kuvan armeijasta – tämä näky oli liikaa monelle Jääkiekko 23.05.2026 - 20:01 Lasse Honkanen