Kuva: All Over Press Sportivo TVJesse Puljujärvi on ottanut ilon irti Suomen jääkiekon maailmanmestaruudesta. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole mennyt suunnitelmien mukaan, kertoo Urheilucastin Esko Seppänen.Seppänen on nimittäin paljastanut tuoreessa jaksossa, että Puljujärvi on onnistunut hukkaamaan kultamitalinsa. – Nimittäin koko Suomen Ikioman Puljun Jesse Puljujärven MM-kultamitali on Urheilucastin tietojen mukaan kadonnut. Miten sattuikaan, että nimenomaan Puljulle kävi näin? Haluankin tässä nyt ihan omakohtaisesti pyytää virka-apua pääkaupunkiseudulta. Etsikää kaikki karaokebaarit ja puhdasvesilähteet näin alkuunsa läpi. Mikäli te näette nyt Puljun jossain kissanristiäisissä tai mansikkakojun avajaisissa lähipäivinä mitali kaulassa jossain PR-tehtävissä, niin käykää kysymässä Puljulta, että mistä löytyi tai että onko kenties vaikka jonkun muun mitali lainassa, avasi Seppänen pelin.Seppänen jatkoi sen jälkeen tarinointiaan. Hän toivoi saagalle pikaista päätöstä.– Nimittäin tällä hetkellä Puljun mitalia etsitään kulisseissa kissojen ja koirien kanssa. Siellä on hyvä, että ei jopa Jaffa-koirakin ole mukana sitten etsimässä isäntänsä ainutkertaista mitalia. Mutta joo, tällä hetkellä koko Stadin yö etsii Jesse Puljujärven mitalia. Ei ole vielä löytynyt ja aion päivittää välittömästi sitten kun tämä onnenhetki koetaan. Mutta mikäli kyseessä on varkaus tai anastus jossain vaikkapa karaokebaarissa, niin minä langetan tälle pahalle ihmiselle ikuisen epäonnenlaahuksen ylleen. – Eli kaikki se onni, mitä Pulju on kohdannut elämässään, kuten vaikkapa jääkiekkoilijan ura, uudet mahdollisuudet, uudet lonkat, parisuhde, hauva, kaikki voittaminen, kaikki kiva Sveitsi, upea kausi, kaikki tämä onnekkuus, niin se käänteisfaktorina nyt tälle pahalle ihmiselle. Jos on kyseessä siis varkaus tai anastus, niin epäonnen ikuinen laahus tämän ihmisen ylle, veisteli Seppänen. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jesse Puljujärvi Urheilucast Lue myös: Floridassa käymään huimaa keskustelua: Aleksander Barkovin pelipaikka vaihtuu? Jääkiekko 07.06.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Suomen mestarikiekkoilija saapui kännissä ultraäänitutkimuksiin – lääkäri ohjasi vaimon viranomaisten pakeille Jääkiekko 07.06.2026 - 14:01 Lasse Honkanen IL: Mikko Koivu ulos TPS:n vaihtoaitiosta – todellisesta syystä vaiettiin Jääkiekko 06.06.2026 - 13:51 Lasse Honkanen