Kuva: All Over Press SportivoTällä viikolla vahvistettiin, että Raimo Helminen siirtyy ensi kaudeksi SM-liigan SaiPan päävalmentajaksi. Asian pidemmän aikavälin seurauksia on puitu Iltalehden Lätkäpodissa.Toimittaja Mikko Räsänen arvioi, että Helminen voi viedä nykyisestä seurastaan SaiPasta useita pelaajiaan valtateitä 6 ja 12 pitkin Lappeenrannasta Tampereelle. – Mietin myös Raipen mahdollisia tuliaisia Tampereelle. Ketkä SaiPan pelaajista voisivat olla sellaisia luottopelaajia, jotka seuraisivat häntä? Puolustajista kapteeniksi nostettu (Samuli) Niinisaari on yksi sellainen, mutta hänellä on sopimus vielä ensi kaudeksi.– Sen sijaan nyt toista kauttaan SaiPassa pelaavan ja huikean läpimurron tehneen (Brian) Kramerin sopimus päättyy tähän kauteen. Kramerin nykyotteet ovat niin hyviä, että hän tulee saamaan tuntuvan palkankorotuksen. Hän on tällä hetkellä varmasti hinta-laatusuhteeltaan aivan loistava pelaaja. Jo viime kaudella hän taisi olla puolustajien plusmiinus-tilaston kärkinimiä, mutta jäi vähän tutkan alle. Nyt hän on ottanut myös kiekollista roolia.– Samoin (Santeri) Airola, joka lähti aikanaan juniori-ikäisenä Ilvekseen, mutta loukkaantumiset pilasivat hänen pelaamisensa siellä. Nyt hän on tehnyt SaiPassa läpimurron Liigan kiekollisten puolustajien kärkikaartiin. Kramer ja Airola voisivat hyvinkin olla pelaajia, jotka tulisivat Raipen vanavedessä Tampereelle, arvioi Räsänen. Räsänen ei löytynyt hyökkäyksestä ihan samanlaisia syömähampaita. Hän muistutti myös, että SaiPassa jatkava urheilupomo Harri Aho ei ole vielä paljastanut kaikkia kortteja.– Hyökkääjistä en tiedä. Esimerkiksi (Nicholas) Zabaneh on nopeana luistelijana ollut hyvä palanen Raipen pelitapaan, mutta ovatko näytöt vielä riittävän kovia?– Lisäksi on muistettava, että (Harri) Aho on tiettävästi tehnyt SaiPassa jo syksyllä jatkosopimuksia kulisseissa. Niitä on mahdollisesti pöytälaatikossa odottamassa julkistamista. Myöhemmin selviää, keitä SaiPa on ehtinyt kiinnittää ennen kuin Raipen lähtö tuli tietoon, selvitti Räsänen.SM-liigan valmentajaruletti on mietityttänyt myös asiantuntija Ismo Lehkosta. Hän otti asian esille Ylelle.– Joukkueethan rakennetaan tässä marras-joulukuussa. Isoimmat kalat poimitaan silloin. Voi vain kuvitella, miten HIFK:n, Jokereiden, Ilveksen, SaiPan sisällä spekulointi rupeaa kiihtymään, että kuka ryöstää kenenkin pelaajan mukaansa. Tästä voi tulla aikamoinen häiriötekijä joukkueiden sisällä, Lehkonen pyöritteli Ylelle. LUE MYÖS: Olympiavoittajalta kovia syytöksiä: ”FIS suojelee voimakkaasti Kläboa” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Raimo Helminen SaiPa SM-liiga Lue myös: Yleisurheilulegenda näki Erling Haalandin juoksuvideon – tuomio oli tyly Jalkapallo 14.07.2026 - 20:01 Lasse Honkanen Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen