Kuva: All Over Press Sportivo TVSeiväshyppääjä Wilma Heltelä hoiti viikonloppuna selvän lajivoiton Ruotsi-ottelussa. Hän kertoi Ylen haastattelunsa odottavansa ehkä kutsua ensi viikolla Budapestissa järjestettävään World Athletics Ultimate Championship -tapahtumaan.Nyt näyttää kuitenkin selvältä, että peli on pelattu. Heltelä kirjoittaa Instagramissa, että hänen kautensa on paketissa. – Todella tunteikas maaotteluviikonloppu takana. Tunneskaala vei ääripäästä toiseen ja siihen ralliin on hyvä päättää kilpailukausi 2026. Keho, mieli ja sydän ottaa tulevien viikkojen levon kiitollisena vastaan.– Erityismaininnat kapteenikollegoille Lotta Haralalle ja Elmo Lakalle. Hienojen ihmisten, ystävien ja esikuvien rinnalla on ollut etuoikeus kasvaa, urheilla ja elää. Kiitokset palveluksistanne, sanaili Heltelä.Heltelän uutinen on melkoinen lässähdys suomalaisten yleisurheilufanien kannalta. Nyt on selvää, että World Athletics Ultimate Championship -tapahtumassa ei ole suomalaisia. Esimerkiksi naisten moukari ei ole ohjelmassa. Kisat näytetään Ylen kanavilla, mutta suomalaisfaneille ei siis ole kannustettavaa kansallisesta näkökulmasta. Heltelällä ei tosin ollut varmaa paikkaa kisoihin. Hänen olisi pitänyt odottaa ratkaisuja asian suhteen. Heltelä kommentoi Ruotsi-ottelun jälkeen tekemistään myös Atleetin Ilkka Lötjösen haastattelussa.– Kyllä olen teknisesti tosi tyytyväinen minun tekemiseen. Lyhyellä vauhdilla, kymmenellä askeleella pystyy hyppäämään tuollaisiin tuloksiin, niin kyllä olen tosi tyytyväinen. Upeaa oli menestys tällä kaudella.– Kyllä olen tosi tyytyväinen (kauteen). Taso oli vaihteleva ja käynnistyi hitaasti ja muuta. Mutta jos miettii talvella ja keväällä asetettuja tavoitteita, niin kyllä ne on heittämällä saavutettu. Nälkä kasvaa syödessä ja isot tavoitteet ovat eteenpäin. Tämä on ollut tosi positiivinen kausi tähän kohtaan.– Tästä pidetään valmennustiimin kanssa syksyllä varmaan palaveria ja keskustellaan, että mihin keskitytään. Tekemistähän on paljon. Tuo on sellainen laji, ettei siinä kehittymisen paikat loppu. Mutta kyllä olen tosi innostunut siitä, fiilisteli Heltelä. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Wilma Heltelä (@wilmamurto) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Seiväshyppy Wilma Heltelä Tuoreimmat Uutiset Kulissipaljastus: Rallipiireissä ällistellään Jari-Matti Latvalan käytöstä Nyt maalaillaan megaottelua: Suomen vapaaottelutähti uhoaa Conor McGregorille: ”Hakkaisin sen” Laura Arffman ajautui ”pelottavaan” tilanteeseen Ylellä – ”Ahdistaa vieläkin” Kamerat tallensivat Mikko Rantasen rajut reaktiot TPS:n pelaamiseen Kimi Räikkönen hyppäsi keltanokkana auton rattiin – kaiken nähnyt legenda ei voinut kuin haukkoa henkeään Nyt se on julki: Iivo Niskanen hieroo melkoista kauppaa Jesse Puljujärvi sekoili joukkuekavereidensa kanssa lentokentällä – melkoinen pätkä julki Asiantuntija: Juha Kankkusen ja kumppanien tehtävä iso ratkaisu – rallikuski kengittävä Toyotalta Alisa Vainio kieltäytyy Linnan juhlista – kutsua ei kannata edes lähettää IL: Ilves teki heti syksyllä jättikaappauksen SM-liigassa – ”Tämä on sellainen riski” Näytöt eivät riittäneet – Suvi Minkkinen joutui sontamyrskyn keskelle Reetta Hurske ei halunnut enää valehdella – tässä se totuus sitten on Jonkun se oli sanottava: Mika Häkkinen jakoi rehellisesti tiedon Michael Schumacherista Lähde: Toyota ei kertonut kaikkea Janni Hussin tapauksesta – pikaisten potkujen syy oli karu Urheilucast: Patrik Laine ui syvissä vesissä – nyt lyötiin pöydälle ”Tappara” Lue myös: Laura Arffman ajautui ”pelottavaan” tilanteeseen Ylellä – ”Ahdistaa vieläkin” Yleisurheilu 04.09.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Alisa Vainio kieltäytyy Linnan juhlista – kutsua ei kannata edes lähettää Yleisurheilu 03.09.2026 - 20:01 Lasse Honkanen Reetta Hurske ei halunnut enää valehdella – tässä se totuus sitten on Yleisurheilu 03.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen