Kuva: E1/SpacesuitTäyssähköveneiden maailmanmestaruussarjassa E1 Seriesissä kilpailevalla Emma Kimiläisellä kulkee lujaa. Kimiläinen ja hänen parinsa Sam Coleman voittivat sunnuntaina Monacossa ajetun sarjan neljännen osakilpailun. Voitto oli kaksikolle jo kauden kolmas.Kimiläinen ja Coleman ajavat Team Bradyn väreissä. Tiimin johtaja on maailmankuulu amerikkalaisen jalkapallon entinen tähtipelaaja Tom Brady. – Ihan mieletön fiilis. Olen ihan, että mitä hittoa. Tämä on ihan superia, Kimiläinen hehkutti tiiminsä tiedotteessa.– Tomppa, eli Brady on taas paikalla, ja fiilis on ihan sairaan kova. Hän tuo hyvää energiaa ja viboja tiimiin. Hän sanoo aina, että nauttikaa, ja muistuttaa, että osaamme sen, mitä varten hän on meidät palkannut. Hän kannustaa meitä vain antamaan kaikkemme, ja niin me taas teimme!”Sairaan makeaa voittaa Monacossa”Kimiläisen ja Colemanin voitto tuli taas niin sanotusti vaikeimman kautta. Harjoitukset ja aika-ajot menivät kaksikolta heikosti. Päivä sisälsi myös protesteja, joiden vuoksi finaalissa oli poikkeuksellisesti viisi venettä.– Ei ollut oikein hyvää fiilistä lähteä kisaan. Mutta sitten lähdettiin ajamaan perstuntumalla ja sillä asenteella, että ikinä ei voi tietää, mitä kisa tuo tullessaan. Jos tiimin strategia on hyvä, radalta voi tulla voittajana pois, Kimiläinen sanoi.Sekä Kimiläinen että Coleman sijoittuivat omissa finaaleissaan toiseksi. Tämä riitti yhteispisteissä kilpailun voittoon. – On aivan sairaan makeaa voittaa Monacossa. En ole ikinä ennen ajanut täällä. Tunnelma oli ihan mieletön, ja yleisössä Tompan lisäksi muun muassa (yhden tiimin omistava ex-jalkapalloilija) Didier Drogba.Kisan jälkeen voittajakaksikko kävi uimassa Monacon aalloissa kisapuvut päällään.– Se on meillä traditio, että voiton jälkeen hypätään mereen. Nyt meillä on MM-sarjassa hyvä johto. Kaksi kisaa on vielä jäljellä, ja nyt täytyy pitää pää kylmänä. Maailmanmestaruus siintää siellä edessä, Kimiläinen tunnelmoi.LUE MYÖS: Eveliina Määttänen kävi pohjalla – ”Käänteentekevä hetki” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emma Kimiläinen Moottoriveneily Sam Coleman Tom Brady Tuoreimmat Uutiset PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Isoa vihjailua Jokereiden seuraavasta kaappauksesta – ”Osaatteko kuvitella tätä pelaajaa narripaitaan?” Perttu Hyväristä epäillään epäammattimaisesta toiminnasta – ”Pikkulinnut visersivät” Tähtipelaaja lähti HIFK:hon – joukkuekaverilta karu tunnustus Kalle Rovanperä päätti sitten hankkia melkoisen menopelin – ”Harvoin enää näkee” Kaleva: Suuri suomalainen hiihtomies menehtyi kävelylenkillä Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen