Kuva: All Over PressSportivo TVJuha Kankkunen on ahkeroinut tänä vuonna Toyotan tallipäällikkönä useissa MM-ralleissa. Hän on toiminut historic-luokassa täyden EM-sarjan ajavan Jari-Matti Latvalan paikkaajana.Latvala vahvisti torstaina Ilta-Sanomille, että hän ajaa sarjassa täyden sesongin myös ensi vuonna. – Toyotan isot japanilaispomot haluavat, että jatkan ajamista historic-luokassa, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tuskinpa on enää kenellekään yllätys, että nautin ajamisesta yhä valtavasti, selvitti Latvala IS:lle.Latvala ei osaa vielä sanoa, miten käy hänen Toyota-pestinsä kanssa MM-sarjassa. Hän kertoi kuitenkin saaneensa selvän viestin Kankkusen työstä.– Toyotalla ollaan oltu tosi tyytyväisiä Juhan toimintaan. Tallin sisällä ei kuitenkaan ole vielä käyty sitäkään keskustelua, että miten Juha on hommassa viihtynyt ja olisiko hän tarvittaessa valmis kiertämään kaikki MM-osakilpailut, Latvala selvittää. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Juha Kankkunen Tuoreimmat Uutiset Kimi Räikkönen vastasi F1-sarjan tiedusteluun jäätävästi – kaksi sanaa riitti Asiantuntijat katsoivat Alisa Vainion touhua – nyt saatiin hurja arvio Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Nyt alkoi tapahtua: F1-toivo Tuukka Taponen hirmuisessa vauhdissa Suomalainen kiekkotähti rakastui toisen lajin olympiaurheilijaan: ”Miljoona kertaa kovempi urheilija kuin minä” Valtteri Bottas teki selväksi: Tässä on F1-historian paras kuljettaja Suvi Minkkinen valmistautuu isoon elämänmuutokseen HS: Intiimi kuva Kristiina Mäkelästä lähti leviämään – sitten puhelimeen tuli lohduton viesti Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan PP: Kärpät yllätti kaikki – täysin puskista huippuhankinta Huhumylly kiihtyy: F1-tähdelle shokkipotkut kesken kauden? Silja Kosonen täräyttänyt hirmukaaren Rallikuskin mitta täyttyi – tyrmäsi väitteet Kalle Rovanperän ”lahjakkuudesta” TNHLF: Buffalo Sabres pettyi – Jarmo Kekäläinen valmis lyömään suomalaistähden lihoiksi Yle: Elina Lampelan tulostaso romahti yli puolella metrillä – tästä kyse Lue myös: Kalle Rovanperä astui esiin – painava viesti suomalaisille ihmisille Ralli 21.05.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Esapekka Lappi ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi tylyn totuuden SM-rallin vastustajistaan Ralli 20.05.2026 - 13:59 Lasse Honkanen Rallikuskin mitta täyttyi – tyrmäsi väitteet Kalle Rovanperän ”lahjakkuudesta” Ralli 19.05.2026 - 21:51 Lasse Honkanen