Kuva: All Over Press Sportivo TVLoistavasti rallin MM-sarjakauden aloittanut Elfyn Evans nousi Suomen MM-rallin myötä jälleen sarjan johtoon Hyundain Ott Tänakin ongelmien vuoksi.Evansin tilanne näyttää silti erittäin vaikealta. Hän sai Suomessa kasaan 15 pistettä ja on nyt kolme pistettä Kalle Rovanperän edellä. Sebastien Ogier on 13 pisteen päässä walesilaisesta. – Menetimme selvästi paljon pisteiden suhteen. Olen tietenkin aika turhautunut. Mielestäni olimme perjantaina hieman huonossa paikassa lähtöpaikkamme vuoksi, ja sen jälkeen oli todella vaikea taistella takaisin lauantaina, arvioi Evans WRC:n verkkosivuilla.– Eroja oli niin vähän kaikkien välillä, että oli todella vaikea tehdä eroa. Ja sitten tietenkin, koska pisteet jaetaan nykyään sunnuntaina tällä tavalla, Power Stagen suoritus nousi todella ratkaisevaks, ja emme selvästikään onnistuneet siinä aivan täydellisesti, jatkoi Evans.Rallin MM-sarja jatkuu elokuun lopussa Paraguayssa. Edessä on tuntematon paikka Evansille. – Katsotaan tietenkin, mitä videoita on saatavilla. En ole varma, onko edes järjestäjän videota tai vastaavaa, mutta eiköhän jotain löydy. [Aiomme] työstää niitä hieman ja tietenkin yrittää valmistella auton sopimaan tuon tyyppiseen ralliin ja katsoa sitten, mihin päädymme.LUE MYÖS: Toyota-pomo avasi oven: Janni Hussille huippupaikka MM-sarjassa? (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elfyn Evans Kalle Rovanperä Toyota Lue myös: Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Toyota-pomoilta iso päätös – Sami Pajari ei voinut kuin totella Ralli 04.11.2026 - 07:55 Lasse Honkanen Juha Kankkuselta ulostulo Toyotan toiminnasta – ei ole koskaan aiemmin todistanut vastaavaa Ralli 03.11.2026 - 19:45 Lasse Honkanen