Kuva: Taneli Niinimäki / AKKRallitähti Benjamin Korholan ensimmäinen kilpailu uudella Toyota GR Yaris Rally2 -autolla sai karun lopun. Hän joutui keskeyttämään Rally Adriaticon toisella erikoiskokeella ulosajon seurauksena.Kilpailuviikonloppu alkoi aika-ajolla, jossa mies ajoi nopeimman ajan. Hän jäi pohja-ajasta vain 0,3 sekuntia. Varsinainen kilpailu alkoi sunnuntaina ja edessä oli yhdeksän erikoiskoetta. – Valitettavasti ralli ei sujunut suunnitellusti. Jo avauspätkällä oli niin paljon pölyä, ettei nähnyt oikein mitään. Lähdimme erikoiskokeelle yhden minuutin lähtövälillä, kun suurin osa muista kilpailijoista sai kahden minuutin välin.– Noin kahden kilometrin kohdalla tuli vasen, joka osoittautui paljon liukkaammaksi kuin olin ajatellut. Auto lähti luisuun ja mutka valui vähän leveäksi. Perä osui rummun päähän sen verran voimakkaasti, että autoon tuli niin pahoja vaurioita ettei päästy enää jatkamaan, kommentoi Korhola tiedotteessa.– Ei ollut meidän aikamme parrasvaloissa. Vuoden ollaan oltu ajollisesti valmiina ja viimeinen 3 kuukautta tekemisen taso on ollut niin korkea, että pettymys tämä on. Ennenkaikkea pojille, mutta aikamme tulee vielä. Kiitos kaikille teille, jotka kuljette tätä tällä hetkellä töyssyistä matkaa kanssamme. Se onnistuminen tuntuu sitten joltain erityiseltä, kiitos, kommentoi puolestaan tiimipäällikkö Kimmo Koivunen tiedotteessa.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Benjamin Korhola Rally Adriatico Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Lue myös: Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” Ralli 18.03.2026 - 21:51 Lasse Honkanen IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle Ralli 17.03.2026 - 19:54 Lasse Honkanen Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Ralli 16.03.2026 - 09:54 Lasse Honkanen